Ensimmäinen postitus

Olen löytänyt Internet-yhteyden. Tämä on pieni sivukirjasto, jonka ainoa hoitaja ei hätkähdä läsnäolostani. Harvalukuiset asiakkaat kyllä näyttävät kaikkoavan. Kirjastonhoitajalla on levinnyt rintasyöpä, josta hän on vielä tietämätön. Hänet on tietämättään jo siedätetty kuolemaan, eikä hän siksi aisti olemukseni erityislaatua, kuten ihmiset yleensä.

Yleisillä paikoilla valoisaan aikaan liikkuessani minulla on muodikkaat, kalliit vaatteet. Lainasin ne edelliseltä ihmissaaliilta. Silmää on helppo huijata - hyvin pukeutuneena kuollutkin voi kulkea yleisillä paikoilla herättämättä huomiota. Aiheutan toki useimmille minua lähelle tuleville ihmisille selittämätöntä, yksilöimätöntä kauhuntunnetta, sanalla sanoen kuolemanpelkoa. Se ei oikeastaan haittaa, sillä tunnetta ei osata yhdistää minuun, eikä minun tarvitse pelätä sen johdattavan vampyyrinvainoajat kotihaudalleni. Sellaisia ei muuten ole ollutkaan muutamaan vuosisataan, ei juuri sen jälkeen kun hölmö nimeltä Voltaire julisti vampyyrien olevan tarua ja noitavainojen barbarismia.

Yhä silti noudatan julkisilla paikoilla päiväsaikaan liikkuessani tiettyä varovaisuutta, niin syvälle ovat painuneet muistot niistä muutamasta kerrasta, kun vain itse Pimeyden Ruhtinaan väliintulo (ei koskaan ilmainen) esti fyysistä olemustani tuhoutumasta vainoroviolla. Tämä verkkopäiväkirjakin tuntui toki arveluttavalta teolta, mutta katsoin uhkan pieneksi, koska hyvin harva tulee uskomaan kirjoittamaani. Miksi sitten yleensä aloitin päiväkirjan? Siitä kerron myöhemmin. Omapsykologia on rasittava aihe nälkäisenä, ja nyt minulla on nälkä. Tänään selviän vielä lemmikkikoiralla, mutta pian on pakko hankkia uusi ihmissaalis. Seuraavaan kertaan...